HAASTAVAT VUOROVAIKUTUSTILANTEET -VIDEOVALMENNUS (KOKEILU!)

Uncategorized Oct 06, 2020

HAASTAVAT VUOROVAIKUTUSTILANTEET  -VIDEOVALMENNUS

 

Olen syksyllä 2019 tehnyt Kehitysvammaisten Palvelusäätiön KVPS kanssa tehnyt syksyllä 2019 valmennuksen ”Haastavat vuorovaikutustilanteet”, aiheena työntekijöiden tilanteet kehitysvammaisten ihmisten omaisten kanssa sekä haastavat tilanteet työyhteisön sisällä. Tekemämme hanke on saanut hyvän palautteen organisaation sisäisissä koulutuksissa, joissa tekemiämme videoita on esitetty yksikkökohtaisesti keskustelun pohjaksi. KVPS:n puolelta hankkeesta vastasi osaamisjohtaja Sanna Kekki.

HANKKEEN SUUNNITTELU JA TOTEUTUS

KVPS keräsi eri yksiköistä esimiesten ja työntekijöiden kuvauksia hankalahkoista tilanteista omaisten kanssa ja työyhteisön sisällä.  Kuvausten kirjoittamista helpotettiin kirjoitusohjeilla.  (Kirjoittajia pyydettiin kertomaan mitä täsmälleen tapahtui, ketkä olivat osallisia, mistä ongelma aiheutui, mitä työntekijät ongelmatilanteessa tekivät, mikä olisi tavoiteltava ratkaisu, kauanko ongelma on jatkunut.) Kirjoittajilta kysyttiin saako heidän yksikkönsä tunnistaa lopullisista tapauskuvauksista, jotka jaettaisiin kaikkien yksiköiden käyttöön; useimmat kirjoittajat eivät sitä halunneet.

Läpikävimme kuvaukset, yhdistimme niitä ja teimme ne tunnistamattomiksi: kaikki nimet mutta myös kaikki muut identifioivat yksityiskohdat muutettiin, yhdistettiin eri kertomuksia jne. Lopputuloksen esimerkkitapaukset eivät enää liittyneet mihinkään yksikköön tai yksittäisiin henkilöihin vaan kuvasivat enemmänkin tyypillisiä ongelmia. Etsimme työnohjauksellisia ratkaisuja ongelmatilanteisiin ja laadimme tarkan käsikirjoituksen videointia varten.  Videoimme käsikirjoituksen KVPS:n tiloissa. Videossa luettiin ääneen tuottamamme anonymisoitu esimerkkitapaus, jäsennettiin ongelmatilanteen psykologista dynamiikkaa ja ehdotettiin toimintatapoja tilanteen ratkaisemiseen.

Yksi meille kirjoitetuista tapauksista oli kuvaus vaikean tilanteen yllättäen onnistuneesta ratkaisusta.  (Tämän kuvauksen kirjoittaja salli yksikkönsä tulevan tunnistetuksi.)  Valitsimme tämän kertomuksen yhdeksi esiteltävistä tapauksista, koska haluamme harjaannuttaa valmennettavia ottamaan mallia myös muiden ja omista onnistumisista. Erittelimme tässä esimerkkitapauksessa miten ja miksi nimeämätön yksikkö oli onnistunut hankalassa tilanteessaan niin hyvin.

Kokosimme vajaan kahdenkymmenen esimerkkikertomuksen aineistosta yhteensä neljä videota, jotka kukin sisälsivät kuvauksen ongelmatilanteesta (yhdessä neljästä oli siis onnistunut ratkaisu, ei ongelmatilannetta!), analyysin ja toimintaohjeet. 

KVPS:n kouluttaja matkusti videoiden kanssa yksikköön, näytti videon ja kävi osallistujien kanssa keskustelua kuvatusta tilanteesta ja sille etsitystä ratkaisusta. Laadimme tilaisuuksia varten (jokaista videota varten) erilliset keskustelutehtävät nopeuttamaan keskustelun käynnistämistä. 

 

OSAAMISJOHTAJA SANNA KEKKI, KEHITYSVAMMAISTEN PALVELUSÄÄTIÖ:

”Tämä valmennusmuoto on meille uusi, mutta uskomme siihen.  Voimme käyttää Pirkon kanssa tuottamaamme aineistoa koko KVPS-konsernin koulutuksissa noin 600 työntekijän kanssa. Kun ongelmatilanteet kerätään työyhteisöistä, saamme kuvauksen oikeista tilanteista.  Tekstejä yhdistämällä ja muokkaamalla saimme esiin oleellisen eikä lopputulos enää liittynyt kehenkään yksittäiseen asiakkaaseen, työntekijään tai työyksikköön. Videointi onnistui helposti, Pirkko Heiske on hyvin ammattimainen.

Olen käynyt videoiden kanssa työyhteisössä. Työntekijöiden ja esimiesten oli hauska ja jännittävä katsoa videoita – nehän käsittelevät meitä! Pirkko Heiskeellä on psykologisesti viisas, arvostava ja huumorintajuinen ote asioihin.  Olimme Pirkon kanssa valmistelleet keskustelukysymyksiä, ja viimeistään niiden tuella käynnistyy vilkas ja antoisa keskustelu.  Olemme saaneet kustannuksiltaan hyvin kohtuullista ja työyksiköidemme tarpeet hyvin kohtaavaa ’täsmävalmennusta’.”

 

 

Haluatko kuvauksen hankalan asiakastilanteen ratkaisusta?

Kirjoita lomakkeeseen sähköpostiosoitteesi, lähetän tapauskuvauksen sinulle.

Close

50% valmis

Maksuton tapauskuvaus

Tilaa tästä sähköpostiisi tapauskuvan hankalan asiakkaan onnistuneesta kohtaamisesta.